Tajunta laajenee
marraskuu 5, 2009 Aihe(et): Artikkelit, Blogi, Pinnalla, Tiedotteet Kirjoittaja: Von Qlippoth
Pystytin Tajunnalle keskustelufoorumin: Tajunta underground. Sinne siis kaikki joukolla vaihtamaan mielipiteitä ja olemaan sosiaalinen. Foorumin viilailu on vielä pahasti kesken, joten nyt on mainio mahdollisuus olla vaikuttamassa asioihin, ja olla tekemässä mieleistä tajunnallista foorumia.
Sosiaalinen voi olla myös yhteisöpalvelujen kautta, niinpä tein Tajunnalle myös Facebook-groupin. Sinnekin siis liittymään sankoin joukoin.
Henkilökohtaisesti taas vältän tällä hetkellä kaikkea sosiaalista kanssakäymistä, sillä kaikki aika menee kirjoittamiseen. Otin nimittäin osaa NaNoWriMoon. Nano, eli National Novel Writing Month on marraskuun ajan pyörivä kollektiivinen voimanponnistus, jonka aikana kaikkien osallistujien on tarkoitus saada kirjoitettua täysipitkä romaani.
Oman tekeleeni edistymistä voi seurata tuolta. Tällä hetkellä olen vielä sanatavoitteessa, mutta koville ottaa, 1700 sanaa päivässä on meikäläisen kirjoitustahdilla aikamoinen haaste. Olen kuitenkin luottavainen jaksamiseeni, ja olisihan se nyt noloa lopettaa kesken, varsinkin nyt kun on tullut julkisesti jo asiaa hehkutettua
Oma tarinani kulkee työnimellä Kointähti ja on pohjimmiltaan ihmissuhdetarina, tosin ryyditettynä okkultistisilla ryhmittymillä ja ripauksella fantasiaa. Luonnollisesti.
Olen yrittänyt saada Tajunnan ulkoasua vähän uusiin kuosiin, mutta tyydyttävää WordPress-teemaa onkin yllätävän hankala löytää. Haluaisin blogin etusivulle kerralla näkyviin muutaman kategorian postaukset. Kategorioiden tulisi päivittyä omiin paikkoihinsa omia aikojaan, toisin kuin perinteisessä blogipohjassa, jossa kaikki postaukset päivittyvät kronologiesesti yhteen palstaan. Sarjakuville, videoille, linkeille ja artikkelipostauksille olisi siis omat alueensa tai palstansa, uusimmat kustakin nähtävissä kerralla. 







