Tajunta

Kehosta poistuminen, astraalivaellus, OOBE eli out-of-body experience – mielikuvituksen leikkiä, hallusinaatioita vai taruakin ihmeellisempää todellisuutta?

Eri kulttuureiden ja aikakausien perimätiedosta ja kirjallisuudesta ei suinkaan puutu viitteitä ja tietoa tästä varsin erikoisesta ilmiöstä, mutta siitä huolimatta OOBEa on tutkittu nykypäivän länsimaissa vain vähän. Niinpä ilmiötä kokemattomien, kirjallisuuteen ja tutkimukseen perehtymättömien on vaikea uskoa ihmisen tietoisuuden voivan poistua hänen kehostaan hänen oman tahtonsa ja harjoituksensa avulla.

Kirjallisuudessa OOBE on määritelty tilaksi, jossa ihmisen fyysinen keho on passiivinen ja aivan kuin unessa samalla kun hänen tietoinen mielensä on aktiivinen, hereillä ja erillään kehosta. Ilmiöön kuuluu olennaisesti, että tietoisuus pystyy jättämään kehon, siirtymään muualle, havainnoimaan ympäristöään ja muistamaan havaintonsa ja kokemuksensa palattuaan takaisin kehoon.

Esoteerisessa perinteessä tietoista kehosta poistumista ja tässä tilassa siirtymistä haluttuun joko fyysisessä tai ns. astraalimaailmassa olevaan paikkaan on nimitetty astraalivaeltamiseksi. Laajimmillaan OOBEksi voi käsittää myös normaalin unitilan ja selkounet, ja näin ollen se on jokapäiväisempi tapahtuma kuin ensi kuulemalta näyttää.

Spontaani kehosta poistuminen

Laboratorio-olosuhteissa OOBE-ilmiötä tutkinut fil.tri Janet Lee Mitchell toteaa kenen tahansa voivan tahtomattaankin kokea sen tietyissä tilanteissa: ylivoimaisessa väsymystilassa, lääkkeiden tai huumeiden vaikutuksen alaisena, sensorisen deprivaation eli ihmisen aistivaikutelmilta eristämisen avulla, meditaatiossa, hypnoosissa tai vain rentoutuessa. Spontaaneita kehosta irtautumisia on kirjattu elämälle vaarallisissa tilanteissa: onnettomuuksissa, koomassa, tajuttomana, leikkauksissa, synnytyksissä, migreeni- ja epilepsiakohtauksissa, sodassa tai muunlaisen fyysisen ja psykologisen stressin aikana. Myös kuolemanlähikokemuksen eli NDE:n (near-death experience) ja shamanistisen ”henkien vallassa” olon Mitchell luokittelee OOBEksi.

Tri Mitchell huomauttaa, että psykologian oppikirjat käyttävät OOBE-kokemuksesta omia termejään kuten depersonalisaatio, dissosiaatio, minän jakautuminen, autoskopia jne. Selvää on, että länsimainen psykologia ja psykiatria on taipuvainen pitämään OOBE-kokemuksia lääketieteellistä hoitoa edellyttävinä tiloina.

Mitä OOBEssa tapahtuu

Kertomukset salaisiin mysteereihin initioitujen astraalimatkoista, shamaanien ja joogien kokemuksista sekä spontaaneista kehosta poistumisista pitävät yhtä tutkimuksen kanssa. OOBE-kokemuksessa ihminen näkee fyysisen kehonsa sen ulkopuolelta ja kokee, että kehosta poistunut tietoisuus ei ole painovoiman eikä muidenkaan fyysistä kehoa rajoittavien fysiikan lakien alainen: hän kokee pystyvänsä leijailemaan ilmassa, liikkumaan seinien tai minkä muun tahansa aineen läpi sekä liikkumaan ajatuksensa avulla ja nopeudella. On myös tapauksia, joissa OOBE-tilassa oleva on pystynyt luomaan itsestään utuisen hahmon, jonka sekä hän itse että muut ovat havainneet kaukana hänen nukkuvan fyysisen kehonsa olinpaikasta.

Fyysiset lait rajoittavat OOBE-tilassa olevaa vain vähän: siirtyminen paikasta toiseen tapahtuu tahdon ja ajatuksen voimalla. Aisteista toimivat lähinnä näkö ja kuulo, niitä harvemmin kosketus, ja haju- ja makuaistit toimivat erittäin harvoin.

OOBE-kokemusten todenperäisyyttä epäileville fil.tri Mitchell huomauttaa, että mieli, tietoisuus ja mentaali elämä on riippumaton aivoista: mieli/tietoisuus käyttää aivoja kuten tietokoneen käyttäjä tietokonetta ja näin se on vapaa toimimaan muuallakin kuin koneella eli aivoissa tai aivojen kautta. Hän lainaa lääketieteen Nobel-palkinnon saanutta Sir John C. Ecclesiä, joka on tullut päätelmään, että “mielellä on oma olemassaolonsa, oma itsenäisyytensä, erillään aivoista. Mieli toimii itsenäisesti aivojen avulla, mutta on niitä korkeammalla tasolla.” Näin ollen ihmisen tietoisuus on havainnoija, jolla on aivot ja fyysinen keho, mutta joka ei ole pelkästään keho ja joka pystyy fyysisestä kehosta irtautuneena mitä ihmeellisimpiin kokemuksiin.

OOBE on opittavissa harjoituksella

Jos spontaanit kehosta poistumiset jätetään laskuista, taidon tietoisesti opetelleita lienee länsimaissa vain harvoja, niin pitkällinen, aikaa vievä ja kärsivällisyyttä vaativa taidon harjoittelu on. Oppikirjat, joista ei kylläkään ole puutetta, suosittavat OOBE-taidon oppimisesta kiinnostuneille kasvissyöntiä, nautintoaineistä pidättymistä sekä säännöllistä meditointia ja visualisointia. Fil.tri Keith Harary lupaa OOBEn omalla tekniikallaan kuukaudessa, mutta hänenkin metodinsa vaatii sinnikkyyttä, uskoa onnistumiseen ja ennen kaikkea runsaasti aikaa harjoitella.

Kehosta poistumisen taidon voi oppia myös vähemmälläkin vaivalla, tosin opetus- ja harjoitusohjelmaan osallistuminen voi käydä melko arvokkaaksi. Ohjelmia tarjoaa maailman ehkä tunnetuimman ja taitavimman OOBE-matkailijan, nyt jo edesmenneen insinööri Robert A. Monroen perustama Monroe Institute Virginiassa Yhdysvalloissa.

Ensimmäisen OOBEnsa spontaanisti kokenut Monroe kiinnostui kokemastaan niin, että hän alkoi ensi hämmennyksensä jälkeen tutkia, mistä ilmiössä on kyse. Hän havaitsi, että molempien aivopuoliskojen sähköisen toiminnan synkronoiminen saa aikaan kehosta poistumiskokemuksen koehenkilöissä. Tämän havainnon ja tutkimuksen pohjalta Monroe Institute tarjoaa ohjelmia taidon oppimiseksi ja sen harjoittamiseksi myös kotioloissa.

Kiintoisaa on, että lahjakkaimmista oppilaistaan Monroe muodosti “tutkimusmatkailijaryhmän”, jonka jäsenet kokoontuivat yhteen matkustelemaan OOBE-tilassa niin meidän maailmankaikkeudessamme kuin muissa ulottuvuuksissa. Vastaavanlaisista matkoista maapallolle, muille planeetoille, muihin galakseihin ja “astraalimaailmoihin” on kerrottu muinaisessa kirjallisuudessa kautta maailman rannan.

Kirjallisuutta:

Janet Lee Mitchell. Out-of-Body Experiences. A Handbook. Ballantine, 1988.
Robert A. Monroe. Journeys Out of the Body. Doubleday, 1977.
Robert A. Monroe. Far Journeys. Doubleday, 1985.
Robert A. Monroe. Ultimate Journey. Main Street Books, 1996. Suom. Mahtava matka, Taivaankaari, 2003.

www.monroeinstitute.org/

Tulevana viikonloppuna Minä olen -messuillakin esitelmöivä professori Sergei Kolmakow luennoi Tajunta Median uutuus-DVD:llä aiheesta “Onko kuudes aisti olemassa?”. Aihetta käsitellään laajasti lähtien noituuden historiasta ja päättyen moderneihin parantajiin. Kolmakow tutki yhdessä Osmo Hännisen kanssa kansanparantajia Kuopion yliopistossa, osa DVD:n materiaalista kartoittaa juuri näiden tutkimusten tuloksia.

Luentokuvaa on julkaistu aiemmin Mediasfäärissä otsikolla Psykofyysiset tutkimukset parantajilla.

DVD:n voit tilata verkkokaupastamme.

EdgeScience.

Society of Scientific Explorationin julkaiseman EdgeScience-lehden kakkosnumero PDF:nä. Juttua mm. kylmäfuusiosta ja muista uusista energianlähteistä sekä kaukoparannuksesta.

Tajunnassa alkaa alkaa nyt Heli Sarren kirjoittamien artikkeleiden sarja. Sarre on yliaistillisista ilmiöistä ja kansanperinteestä kiinnostunut kirjoittaja. Hänen artikkeleitaan on julkaistu runsaasti mm. Ultra-lehdessä. Ensimmäiseksi Sarren artikkeli paranormaaleista ilmiöistä ja tietoisesta maailmankaikkeudesta, olkaa hyvä.

Viime vuosien tärkeimpiä paranormaalien ilmiöiden tutkimista käsitteleviä julkaisuja on amerikkalaisen fil. tri Dean Radinin kirja The Conscious Universe (Tietoinen maailmankaikkeus). Fil. tri Radin on tehnyt tutkimusta eri yliopistojen tutkimuslaitoksissa, ja myös Yhdysvaltain puolustusvoimat ja useat suuryhtiöt ovat rahoittaneet hänen tutkimuksiaan. Tutkimuksen lähtökohdat, parantaminen mielen voimin sekä tutkimuksen merkitys tulevaisuudessa ovat monien muiden ohella keskeisiä teemoja Radinin kirjassa.

Paranormaalin tutkimuksen neljä vaihetta

Tieteen historia osoittaa, että minkä tahansa epätavallisen ilmiön tutkimuksessa on havaittavissa neljä eri vaihetta. Aluksi ilmiö saattaa herättää ihmetystä ja kysymyksen, voiko ilmiötä ylipäänsä olla olemassa, ja silloin vedotaan aiakaudella yleisesti hyväksytyn tieteenfilosofian käsityksiin siitä, mikä on mahdollista ja mikä ei. Tämä ensimmäinen vaihe saattaa kestää vuosista vuosisatoihin. Toisessa vaiheessa ilmiön olemassaolo tunnustetaan, mutta sillä kiistetään olevan mitään todellista merkitystä. Kolmas vaihe alkaa, kun huomataan, että sillä sittenkin on enemmän merkitystä kuin mitä aluksi ajateltiin, sitä aletaan tutkia ja sille löydetään sovellutuksia. Neljännessä vaiheessa aikaisemmat ennakkoasenteet unohtuvat, ja saattaa käydä niin, että entisistä “epäuskoisista” tulee ilmiön innokkaimipia tutkijoita ja kannatajia.

Esimerkkejä tämänkaltaisesta vaiheittaisesta asennemuutoksesta löytyy luonnontieteiden tutkimuksesta runsaasti. Moni aikaisempina vuosisatoina tai -kymmeninä kyseenalaistettu tai jopa kielletty tieteen ala on meidän aikanamme jo saavuttanut neljännen vaiheen, mutta toiset käyvät läpi ensimmäistä.

Paranormaaleihin ilmiöihin liittyvää tutkimusta on tehty vasta runsaat sata vuotta, eli verrattuna muihin luonnontieteisiin tutkimus on hyvin uutta. Ei siis ihme, että tutkimus kohtaa erilaisia vaikeuksia, eli se on vielä osin ensimmäisessä vaiheessaan. Ilmiöitä kyseenalaistetaan jo pelkästään siksi, että niiden hyväksyminen todellisiksi johtaisi sekä tieteen perusfilosofioiden että länsimaisten uskonnollisten käsitysten uudelleen arvioimiseen.

Määritelmän mukaan paranormaali ilmiö tarkoittaa sellaista havaitsemista tai tapahtumaa, joka on tieteen “rajoilla” tai “tuolla puolen”. Määritelmä itsessään ei kyseenalaista ilmiötä, vaan toteaa, että nykyisin tieteellisin menetelmin niitä on vaikeaa tai mahdotonta tutkia. Tieteellinen tutkimus edellyttää toistettavuutta ja mitattavuutta. Koska paranormaalit ilmiöt useinkin tapahtuvat odottamatta ja ovat ainutkertaisia, niiden tutkimus edellyttää nykyisten tutkimusmenetelmien edelleen kehittämistä ja uusien luomista.

Paranormaalit ilmiöt jaetaan kolmeen ryhmään: ESP (extrasensory perception) eli aisteista riippumaton havaitseminen (telepatia, selvänäkö ja ennalta tietäminen), PK (psychokinesis) eli mielen vaikutus aineeseen, ja ilmiöt, joiden perusteella voidaan olettaa tietoisuuden jatkuvan kuoleman jälkeen (NDE eli near-death experience eli kuolemanlähikokemus, ilmestykset tai aaveet ja jälleensyntymämuistot). Näiden ilmiöiden toedenperäisyyttä voidaan jossakin määrin todentaa. Esimerkkejä telepatian, psykokinesian ja jälleensyntymämuistojen todentamisesta on kirjallisuudessa runsaasti.

Mielen ja aineen vuorovaikutus

kuuluu olennaisesti paranormaaliin alueeseen. Se on kiinnostanut ihmiskuntaa todennäköisesti jo esihistoriallisista ajoista lähtien, ja kertomuksia ihmismielen ihmeitä tuottavista voimista löytyy varhaisimmista historiallisista lähteistä.

Ihmismielen saloja ovat pyrkineet kartoittamaan filosofit ja viime vuosikymmeninä mielen tieteiden ammattilaiset: psykologit ja psykiatrit, biologit ja neurotieteilijät, informaatiotutkijat ja fyysikot, vain muutamia mainitakseni. Jokaisella nykyisellä tieteenalalla on luonnollisestikin oma näkökulmansa siihen, mitä mieli ja tietoisuus ovat, mutta yhteisesti hyväksyttyä määritelmää niille ei toistaiseksi ole.

Mielen vaikutus kehoon eli sairauteen ja terveyteen ovat nykyisen tieteellisen ja myös paranormaalin tutkimuksen kiintoisimpia kohteita. Lääketieteen uusimmilla alueilla psykoneuroimmunologia ja paranormaalilla alueella parantajan vaikutus parannettavaan vahvistaa vuosituhantista käsitystä kehon ja mielen jokahetkisestä vuorovaikutuksesta. Sekä tutkimus että tapauskertomukset vahvistavat  psykologian uranuurtajiin kuuluvan William Jamesin toteamuksen 1800-luvun lopulta: kaikki mielen liikkeet vaikuttavat jollakin tavoin kehoon. Sata vuotta myöhemmin mielen voimalla parantamisesta laajalti kirjoittanut Norman Cousins kiteytti saman ajatuksen sanoihin “uskosta tulee biologiaa”.

Lumevaikutukseen ja psykosomaattisiin sairauksiin liittyvien satojen tutkimusten perusteella on todettu, että aineeton mieli vaikuttaa aineelliseen kehoon hyvin monin eri tavoin. Ihmisen omat uksomukset ja odotukset, toiveet ja pelot, mutta myös läheisten ja erityisesti auktoriteeteiksi koettujen henkilöiden näkemykset ja mielipteet vaikuttavat voimakkaasti parantumistapahtumassa. Miten tämä “mentaaliksi intentioksi” nimitetty ilmiö vaikuttaa, on edelleen tutkimuksen kohteena. Erityisesti ns. kaukoparantaminen ja sen avulla parantuminen kiinnostaa paranormaalien ilmiöiden tutkijoita.

Kaukoparantamista nimitetään eri nimillä ja siihen asennoidutaan sen mukaan, mikä on parannettavan tai parantajan filosofinen tai uskonnollinen viitekehys. Rukouksen voimalla parantaminen, henkiparannus ja bioenergiahoidot ovat muutamia näkökulmia. Yli kahdenkymmenen vuoden tutkimustuloksia kaukoparantamisen vaikutuksista sairaisiin ihmisiin ovat tehneet tunnetuiksi mm. lääkärit Bernie Siegel ja Larry Dossey. Tutkimustulokset ovat olleet vakuuttavia. Ne osoittavat myös sen, että parannettavat tiedostamattaan ottavat vastaan heille lähetettyjä mentaaleja signaaleita. Parantajien lähettämän energian vaikutusta myös bakteereihin, kasveihin ja koe-eläimiin on tutkittu.

Kuinka pitkälle mielen kenttä ulottuu

on kysymys, joka askarruttaa varsinkin aikana, jolloin tuhansien, jopa miljoonien ihmisten mieli keskittyy samanaikaisesti johonkin tapahtumaan. Luonontieteissä hyväksytään käsitys energiakentistä. Sekä ihmisen että maapallon sähkömagneettisen kentän tutkimus alkoi yli kaksisataa vuotta sitten. Entä ihmisen mielen energian kehittämä tai sitä suuremmassa mittakaavassa kokonaisten kansanjoukkojen mielen kenttä, ovatko ne olemassa ja mitä vaikutusta niillä saattaa olla?

Tutkimustulokset antavat ymmärtää, että mentaaliin energiakenttään kuuluu olennaisesti ajsta ja paikasta riippumaton tietoisuus, joka pystyy luomaan järjestysta näennäiseen kaaokseen siitä riippuen, kuinka voimakas sen lähettämä signaali on. Sähkömagneettisen kentä tavoin myös signaalin kentän voimakkuuden voidaan olettaa aaltoilevan. Keskittyneen tietoisuuden tiloissa tuotettu kenttä on voimakkaampi kuin muissa tuotettu. Kenttä voimistuu myös sitä mukaan, mitä uesammat yhdstävät mielensä voimat saman signaalin lähettämiseen. Toisin sanoen, kun mieli liikkuu, se liikuttaa myös ainetta.

Ajatusta maapallosta jollakin tasolla tietoisena olentona nimitetään Gaia-hypoteesiksi. Gaian mielen eli maan sähkömagneettisen kentän aaltoiluun vaikuttavat auringon, kuun ja aurinkokunnan muiden planeettojen sekä sen oman sulan sisuksen voimien vaihtelut. On myös esitetty olettamus, että Gaian ja ihmiskunnan mieli ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Aikoina, jolloin ihmiskunta elää kutakuinkin tavanomaista elämää, Gaian arvellaan “uneksivan”, mutta hetkinä, jolloin suurten ihmisjoukkojen mieli keskittyy johonkin asiaan, Gaia aivan kuin herää unestaan.

Fil. tri Radin viittaa merkitykseen, mikä Gaian mielellä on yhteiskunnassa vallitsevaan järjestykseen ja epäjärjestykseen. Maailman laajuisen väkivallan ja aggression tiesotamaton syy saattaa kirjaimellisesti olla laajojen kansanjoukkojen kaoottiset, pahansuovat ajatukset. Radin sanoo: “Esimerkiksi jihadin eli pyhän sodan idea uskottomia vastaan saattaa horjuttaa sekä suoraan (esimerkiksi terroritekoina) että epäsuorasti yhteiskuntajärjestystä ympäri maailmaa. Sitä vastoin rauhanomaiset, kuten Gandhin ja Martin Luther Kingin innoittamat protestit, jotka synnyttävät joukoissa jaloja pyrkimyksiä, ovat saattaneet päästä tavoitteisiinsa psykologisista syistä, mutta myös fyysisistä syistä, joita emme vielä voi täysin ymmärtää.”

Paranormaalin tutkimuksen merkitys

avautuu täysin vasta tutkimuksen itsensä edistyessä. Tutkimukset ja teoria kiinnostaat vain harvoja, mutta hyvin monet ovat valmiita kokeilemaan ja soveltamaan esimerkiksi energiaparannusta käytännössä.

Nopeinta ja laajinta edistystä voidaankin ennakoida nimenomaan aloilla, joissa yhdistyvät toisaalta ihmisen fyysistä olemusta, toisaalta hänen mieltään ja tietoisuuttaan tutkivat, jokapäiväiseen elämään sovellettavissa olevat tieteenalat. Sitä mukaan kun yhä vakuuttavampia tuloksia saadaan ja niitä julkistetaan, paranormaalin tutkimuksen osa-alueet siirtyvät ensimmäisestä vaiheesta toiseen tai kolmanteen eli aikanaan niistä tulee hyväksyttyä tiedettä.

Poikkeuksellisille paranormaaleille kyvyille on jatkuvaaa kysyntää, ja monet niitä osoittaneet ovat suostuneet koehenkilöiksi tutkimuksiin. Liikemaailma ja poliisi käyttävät hyväksi tällaisten henkilöiden palveluksia. Eri maiden puolustusvoimat myös tutkivat paranormaaleita kykyjä, mutta salaiseksi luokiteltuna tutkimuksista ei ole annettu tietoja julkisuudessa.

Paranormaalilla tutkimuksella on vielä pitkä tie edessään. Tutkijoilta edellytetään monien erikoisalojen koulutusta, ja tutkimuksen rahoitus on jatkuva ongelma. Paranormaalia tutkimusta kiihkoisasti omista henkilökohtaisista syistään vastustavat henkilöt saavat äänensä kuuluville paremmin kuin ilmiöitä kiihkottomasti tutkivat. Fil. tri Radinin lainaus filosofi Søren Kierkegaardilta sopii moniin: “On kaksi tapaa pettää itseään. Toinen on uskoa sellaiseen, mikä ei ole totta, toinen kieltäytyä uskomasta siihen, mikä on totta.”

Kokemus kulkee hyvin usein tutkimuksen edellä. Kertomuksia paranormaaleiksi nykyaikana luonnehdituista kokemuksista on kuvattu kirjallisuudessa aina siitä saakka, kun kirjoitettua historiaa on ollut. Ne ovat olleet osa ihmiskunnan ja yksittäisten ihmisten kokemusta kautta vuosituhansien.

Radin huomauttaa, että ellei paranormaaleita ilmöitä ja kokemuksia ole olemassa, ihmisten usko niihin ja niiden kokeminen merkitsee sitä, että suuri osa ihmiskuntaa on kärsinyt ja kärsii “joukkohulluudesta”. Paranormaaleista ilmiöistä kiinnostuneisiin suhtaudutaan toisin kuin esimerkiksi niihin, jotka uskovat johonkin jumalaan. Siksikin on outoa, että skeptikkoihin lukeutuvat eivät kohdista hyökkäyksiään uskontoa ja johonkin jumaluuteen uskovia vastaan, vaikka minkään jumalan olemassa olosta ei ole tieteellistä todistetta ja hyvin suuri osa ihmisistä uskoo hänen olevan olemassa. Skeptikkoihin sopiikin Radinin lainaama Laurel Leen lausahdus: “Tiedän, että en näe asioita sellaisina kuin ne ovat. Näen asiat sellaisna kuin olen itse.”

Lähde: Dean Radin, Ph.D. The Conscious Universe. The Scientific Truth of Psychic Phenomena. HarperEdge. San Francisco, 1997.

Linkkejä pariin ansiokkaaseen kotimaiseen blogiin, jotka eivät ole vielä blogrollissakaan.

UFO-Finland julkaisi Atso Haapasen kirjan Puolustusvoimien ufohavainnot 1933 – 1979 marraskuun alussa. Kirjaa ruotii mm. Jani Lassila Irc-gallerian blogissaan, tapansa mukain runsain ufohavainnoin. Teksti näkyy valitettavasti vain Irc-galleriaan kirjautuneille.

Toinen paratieteitä käsittelevä uutuusblogi on Olavi Kiviniemen kirjoittama new age -vapaasti parapsykologian tutkimusta käsittelevä, ytimekkäästi nimetty Parapsykologia. Uusin artikkeli käsittelee fysikaalista mediumismia ja Scole-ryhmää. Kiinnostavia asioita, varsinkin ektoplasma on meikäläisestä varsin viehättävä ilmiö, johtuneeko pentuna moneen otteeseen katsotuista Ghostbusterseista…

Jaakko Närvä: Ufot ja mystinen kokemus 2/2

Mediasfäärin videojulkaisu 4.

Esitelmässä Jaakko Närvä tutkailee ufokokemusten ja ns. mystisten kokemusten samankaltaisia piirteitä, esimerkkitapauksin maustettuna. Esitelmän järjesti Suomen parapsykologinen tutkimusseura ry. 21. huhtikuuta.

Ensimmäinen osa täällä.

Mediasfäärin videojulkaisu 2.

Sergei Kolmakov puhuu parantajista ja kognitiivisen fysiikan tutkimuksesta, lähinnä venäläisestä mallista (suomalaista mallia nyt ei vähään aikaan olla nähtykään). Kuvattu Tiederahaston luennolta 13.2.09.

Luentomatskua mm. kuudennesta aistista riittäis toiseenkin videoon jos kiinnostusta löytyy.

Katso muut Mediasfäärin julkaisut täältä.

Eräs paratutkimuksen ja paratieteiden kiinnostava piirre on tutkimusalueen hidas mutta jatkuva kaventuminen. Paratutkimus tarkoittaa paranormaalien ilmiöiden, eli ilmöiden, joilla ei ole uskottavaa luonnontieteellistä selitystä, tutkimista. Kun ilmiö saa jonkun uskottavan selityksen, tai konventionaalinen tiede laajenee käsittämään myös ilmiön paranormaaliksi luokitellun selityksen, ilmiö lakkaa olemasta paranormaali. Ilmiö jättää lapsuuskotinsa ja tieteellisten arviointien, mittausten ja ennenkaikkea tutkijoiden ja tiedeyhteisön hyväksynnän kautta ilmiö muuttuu vakavastiotettavaksi tieteeksi. Näin on tapahtunut ainakin hallusinaation, hypnoosin, plasebo-ilmiön, akupunktion jne. kohdalla.

Tämän uskoisin johtavan siihen, että paratutkijoiden on jatkuvasti löydettävä uusia tutkimuskohteita entisten huvettua (oletuksena on tietenkin tutkijaluonne, joka on kiinnostunut nimenomaan uusista ja tuntemattomista asioista ja identifioi itsensä nimenomaan paratutkijaksi, eikä välttämättä liu’u ilmiön mukana konventionaalisen tieteen piiriin). Kun tutkija on näin pakotettu suuntaamaan mielenkiintonsa entistä yliluonnollisempiin ilmöihin ja niiden selittämiseen ei-konventionaalisin keinoin, ovat ilmiöt ja selitykset yhä harvinaisempia, epäuskottavampia, mielikuvituksellisempia ja oudompia. Tämä johtaa liialliseen hyväuskoisuuteen ja kaaoksen tilaan, jossa paratutkimuksesta kiinnostuneet jotuvat seulomaan älyttömästä määrästä omituisia ilmöitä/selityksiä ne edes jokseenkin uskottavat ja rationaaliset. Tämä taas vähentää koko paratutkimuksen uskottavuutta konventionaalisen tieteen silmissä. Esim. PSI-ilmiön tutkimisen vakavastiotettavuus kärsii suuresti kun samaan aikaan puhutaan abduktio-kokemuksista, kummituksista tai kuusiulotteisilta venuslaisilta kanavoiduista viesteistä(enkä nyt tarkoita etteivätkö kuusiulotteiset venuslaiset olisi mielikuvitusta kutkuttavia tyyppejä, ja jollain tasolla varmasti vakavastiotettavia, mutta tuskin tieteellisessä mielessä). Uskottavatkin selitykset ja todisteet ilmiöistä on helppo niputtaa väheksyvästi: “tuo nyt on taas sitä paratiedettä”. Kun asia on kerrran leimattu huuhaaksi, on stigma hyvin vaikea ravistaa pois.

Paranormaalin ympärillä vallitsee siis jatkuvasti mylläävä kaaos, jossa eriasteisesti uskottavat väitteet sinkoilevat edestakaisin ja jossa jokaisella osaanottajalla on erilainen käsitys kulloisesestakin asiasta, ja useimmiten ainakin jonkinlainen mielipide mihin tahansa asiaan. Ristiriitaisia ilmiöitä, todisteita ja teorioita on mielinmäärin. Paranormaaliin ja rajatieteisiin tutustuminen on lopulta juuri tästä syystä erinomaisen opettavainen kokemus.

Mielipiteiden kaaos on kuin todellisuuden malli: koskaan ei voi olla varma asioiden paikkaansapitävyydestä, sama ilmiö koetaan hyvin monilla eri tavoilla ja kokemukset johtavat erilaisiin selitysmalleihin. Lopulta yksilö toivottavasti oppii lukemaan väitteitä ja faktoja kriittisesti ja kehittää omaa arvostelukykyään, ja viimekädessä oppii sen, että maailma toden totta on ristiriitainen paikka.

Totuus on siis aina suhteellinen käsite. Tämän ymmärtäminen vaatii kriittistä suhteutumista kaikkiin auktoriteetteihin. Kasvavaa lastakin on välillä hyvä narrata, jotta kriittinen arviointkyky kehittyisi. Lapsen on syytä oppia että kaikki mitä vanhemmat (ja sittemmin poliittiset, uskonnolliset tai tieteelliset auktoriteetit) sanovat, eivät välttämättä olekaan absoluuttinen totuus.

Lisälinkit:

• Usein kysyttyjä kysymyksiä parapsykologiasta
• Addressi paratutkimuksen edistämiseksi
• Suomen parapsykologian instituutti
• Suomen parapsykologinen tutkimusseura ry.
• ParaNetin tutkimusarkisto